Puistopolun peruskoululla Vuosaaressa vieraili tänään 11 toimittajaa kansainvälisistä medioista seuraamassa ysiluokkalaisten oppituntia ja haastattelemassa nuoria sekä koulun henkilökuntaa. Mukana oli isoja uutismedioita kuten The National, Al-Jazeera ja Novaja Gazeta. 👍 Toimittajat pääsivät tarkkailemaan, miten 9E pelasi Kiista-konfliktinratkaisupeliä luokassa. Kiista on CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundationin ja Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen yhdessä tekemä peli, johon oppilaat ovat kehittäneet aidoilta tuntuvat juonenkäänteet. Pelissä esiintyvät konfliktit nousevat nuorten elämästä, ja peliä pelataan opettajan ohjauksessa. Oppilaiden on joukkueina neuvoteltava hankaliin tilanteisiin ratkaisu, jonka molemmat osapuolet hyväksyvät. Tänään nuorten pureskeltavana oli esimerkiksi tilanne, jossa teinityttö halusi osallistua bileisiin ja isä halusi kieltää menemisen. Neuvottelu oli monivaiheinen ja tiukka, mutta lopulta päästiin ratkaisuun, joka kelpasi sekä tyttöä että isää edustavalle joukkueelle! Oppitunnin lopuksi todettiin, että rauha on aina mahdollinen, jos molemmat osapuolet haluavat sitä. ❤️ 👏
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala – Sektorn för fostran och utbildning – Education Division
Education Administration Programs
Helsinki, Uusimaa 11 361 seuraajaa
Meillä jokainen päivä on maailman tärkein. För oss är varje dag viktigast i världen.
About us
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla työskentelee yli 14 000 alan ammattilaista ja asiantuntijaa. Työskentelemme varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa, perusopetuksessa, ammattiopistoissa, lukioissa, työväenopistoissa sekä hallinnossa. Haluamme olla maailman paras ja yhdenvertaisin paikka oppia. Teemme merkityksellistä työtä yhdessä ja yhteistyössä. http://www.hel.fi/edurekry Över 14 000 proffs och experter arbetar inom sektorn för fostran och utbildning. Vi arbetar inom småbarnspedagogik, förskole-, grund-, yrkeshögskole- och gymnasieutbildning, arbetarinstitut samt förvaltning. Vårt mål är att vara världens bästa och mest jämlika plats för inlärning. Vi gör ett betydelsefullt arbete tillsammans och i samarbete. http://www.hel.fi/edurekry/sv
- Sivusto
-
http://www.hel.fi/kasvatusjakoulutus
External link for Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala – Sektorn för fostran och utbildning – Education Division
- Toimiala
- Education Administration Programs
- Yrityksen koko
- Yli 10 001 työntekijää
- Päätoimipaikka
- Helsinki, Uusimaa
- Tyyppi
- Government Agency
- Perustettu
- 1994
Sijainnit
-
Ensisijainen
Get directions
Työpajankatu 8
Helsinki, Uusimaa 00580, FI
Työntekijät Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala – Sektorn för fostran och utbildning – Education Division
Päivitykset
-
Satumaailma koulun portaikossa 🌸🌊🐿️ Tapanilan ala-asteen erityisopettajana työskentelevän Katriinan maalausprojekti alkoi elää omaa elämäänsä. Nyt koulun portaikkoa koristavat upeat taideteokset. Alun perin opettajakollegan kanssa keksittiin maalata koulun seinälle puu, jota oppilaat voisivat koristella vuodenaikojen mukaan. Rehtorin luvalla projekti kuitenkin laajeni, ja nyt lähes koko portaikkoa koristaa värikäs satumaailma. Oppilaat ovat olleet mukana teoksen suunnittelussa esimerkiksi luonnostelemassa teokseen kukkia ja kaloja. Katriina itse ajattelee, että lapsille opettavaista on myös seurata sivusta, kuinka paljon aikaa ja kärsivällisyyttä iso projekti vaatii aikuiseltakin. Eräs oppilas harmitteli Katriinan tehneen turhaa työtä nähdessään tämän kumittamassa edellispäivänä piirtämäänsä puuta. "Selitin hänelle, että ei se ollut turhaa, koska minä harjoittelin sitä eilen ja nyt teen sen paremmin. Oppiminen on samanlaista." 💛 #helsinkioppii
-
-
Töitä tarjolla! Tule mukaan luomaan elämyksellistä kirjallisuuskulttuuria Helsingin työväenopistoon 💛 Haemme luovan kirjoittamisen ja kirjallisuuden suunnittelijaopettajaa määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 10.8.2026–31.5.2027. Tehtävässä vastaat luovan kirjoittamisen ja kirjallisuuden opetuksen suunnittelusta, toteutuksesta ja seurannasta oman vastuualueesi puitteissa. Toimit tiimikaverisi rinnalla ja varmistat, että opetuksemme on laadukasta ja ajankohtaista. Olet etsimämme henkilö, jos: ✍ ymmärrät syvällisesti kirjoittamisen taiteenalaa ja sen monitaiteisuutta 🦋 olet luova ja innovatiivinen opetustarjonnan kehittämisessä ✨ sinulla on erinomaiset pedagogiset taidot ja ylempi korkeakoulututkinto Mitä me tarjoamme sinulle? 💰 palkka 3512,49 € + mahd. kokemusvuosilisät 🤸 Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin 🌱 monipuoliset mahdollisuudet kasvaa ja kehittyä ammattilaisena Tämä rekrytointi toteutetaan anonyymisti. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Helsingin kaupunki kannustaa anonyymiin rekrytointiin, jonka tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen. 👉 Löydät rekryilmoituksen osoitteesta helsinkirekry.fi hakusanalla "luova kirjoittaminen". Hae mukaan tai jaa postausta ja vinkkaa kavereille! #meteemmehelsingin
-
-
Oppilaamme ja opettajamme ovat ansioituneet turvallisuusasioissa tänä keväänä monella tapaa! 🤩💪 🔥 Pohjois-Haagan yhteiskoulun joukkue pääsi edustamaan Helsinkiä valtakunnallisen Nouhätä!-kampanjan loppukilpailuun Kuopion Pelastusopistolla. Tiimin lopullinen sijoitus oli 17. NouHätä!-kampanja on yläkoulun kahdeksasluokkalaisille suunnattu maksuton valtakunnallinen pelastustaitokampanja. Kampanja lisää nuorten valmiuksia ennakoida ja estää vaaratilanteita sekä antaa taitoja toimia onnettomuustilanteissa oikein. 🏅 Biologian ja maantiedon opettaja Nina Toivonen‑Kiili puolestaan sai ansiomerkin yli 15 vuoden määrätietoisesta työstä turvallisuuskasvatuksen parissa. Mitali myönnettiin Helsingissä ensimmäistä kertaa opettajalle. Ninan tie turvallisuuskasvatuksen pariin alkoi sattumalta. "Olin koulun johtoryhmässä turvallisuusvastaavana ja mukana palotarkastuksessa. Tarkastaja vinkkasi NouHätä‑kampanjasta, ja päätin kokeilla. Ensin ajattelin, että taas yksi ylimääräinen homma, mutta siitä tulikin tosi hyödyllistä", Nina kertoo. Nykyään NouHätä ei enää tunnu työltä. "Se on niin kivaa, ja oppilaat ovat valtavan innokkaita." 💛 Nina muistuttaa, että turvallisuustaidot kuuluvat myös nuorille. "Kuka tahansa voi joutua tilanteeseen, jossa pitää osata kääntää ihminen kylkiasentoon tai toimia oikein hätätilanteessa. Kun asia on joskus käyty läpi, siihen on helpompi reagoida tosipaikassa." Toisen auttaminen voi olla pieni mutta elintärkeä teko. "Tärkeintä on uskaltaa toimia – ja harjoittelu tekee asioista maanläheisiä." Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala #helsinkioppii
-
-
Näin meillä! 😎 🤝 Helsingin kaupungilla on käytössä kaksi säännöllistä henkilöstökyselyä, joilla mittaamme työhyvinvointia: kaupungin oma Fiilari sekä Työterveyslaitoksen valtakunnallinen Kunta10-tutkimus. Kyselyt tehdään vuorovuosin siten, että kerran vuodessa on yksi kysely aina syksyisin. Strömbergin ala-aste Pitäjänmäessä oli yksi työyhteisöistä, joka sai huippupisteet viimeisimmässä Fiilarissa 💛 Kurkkaa alta koulun työntekijöiden vinkit hyvään meininkiin! 👇 #helsinkioppii #meteemmehelsingin
(FI/SV/EN) Kontulan pelastusaseman ja Strömbergin ala-asteen työyhteisöt saivat huippupisteet Fiilari-henkilöstökyselyssä. Mikä on heidän työhyvinvoinnin salaisuus? 𝗥𝗲𝗵𝘁𝗼𝗿𝗶 𝗣ä𝗶𝘃𝗶 𝗞𝗮𝘁𝗶𝗹𝗮: – Meillä on joka viikko niin sanotut teehetket luokissa eli luokkakokoukset, joissa puhumme ajankohtaisista asioista. Ihan olennaista on, että nostetaan kissa pöydälle, jos on jokin haaste. Teehetket liittyvät myös kiitollisuuden eetokseen. Mitä se tarkoittaa? – Ensin mietimme, mistä olemme kiitollisia. Lisäksi on mahdollista pohtia myös mihin toivoo muutosta. Ihmisen on tällä tavalla helpompi kertoa kritiikkiä ja myös vastaanottaa sitä. Sama ajatus on käytössä myös henkilöstön keskuudessa: kiitän ja toivon. 𝗦2-𝗼𝗽𝗲𝘁𝘁𝗮𝗷𝗮 𝗦𝗮𝗹𝗹𝗮 𝗞𝗮𝘃é𝗻: – Kun meillä on rakenteet kunnossa, niin on aito kokemus siitä, että voi osallistua ja vaikuttaa. Sillä on merkitystä, mitä sanoo ja tekee. Sellainen vastuullisuus ja halu oikeasti tehdä yhteisesti asioita. Rakenteet ovat tärkeässä roolissa myös Kontulan pelastusasemalla. Asema on suunniteltu henkilöstön toiveiden mukaisesti niin, että hälytystehtäviin päästään mahdollisimman nopeasti. 𝗔𝘀𝗲𝗺𝗮𝗺𝗲𝘀𝘁𝗮𝗿𝗶 𝗞𝗶𝗺𝗺𝗼: – Kun me harjoitellaan asioita paljon, niin me osataan ne. Meillä on selkeät mallit siihen, mitä teemme. Ne auttavat todella paljon hankalien tilanteiden kestämisessä ja vähentävät kuormitusta. – Meidän pitää uskaltaa sanoa ja olla avoimia, jos jokin asia ei tunnu hyvältä tai se alkaa hiertää. Nostetaan heti kissa pöydälle ja käydään se keskustelu, ettei asia jää kalvamaan. Ollaan avoimia, sanotaan suoraan ja rohkeasti, että hei en tykkää tuosta mitä teit. 𝗣𝗲𝗹𝗮𝘀𝘁𝗮𝗷𝗮-𝗲𝗻𝘀𝗶𝗵𝗼𝗶𝘁𝗮𝗷𝗮 𝗦𝗮𝗺𝗶: – Iso osa hyvästä tuloksesta kertoo siitä, että olemme rakentaneet tämän työyhteisön ihan alusta asti. Lue lisää aiheesta: https://lnkd.in/d9z-TR9V * ”Arbetsgemenskapen är helt fantastisk” – två arbetsgemenskaper berättar om hörnstenarna till sitt välbefinnande. Läs mer: https://lnkd.in/dhsUMm6H * “The work community is just brilliant” – Kontula Rescue Station and Strömberg Primary School talk about the cornerstones of their wellbeing. Read more: https://lnkd.in/djAqeq24 #MeTeemmeHelsingin #ViSkaparHelsingfors #WeMakeHelsinki Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala – Sektorn för fostran och utbildning – Education Division Helsingin kaupungin pelastuslaitos
-
Tervetuloa toivon pedagogiikan aamukahveille – kevään viimeinen webinaari tiistaina 5.5.! ℹ️ Toivon pedagogiikan aamukahvit on lukuvuonna 2025–2026 järjestettävä viisiosainen webinaarisarja, joka tarjoaa opettajille ja muille aiheesta kiinnostuneille työkaluja ja näkökulmia lasten ja nuorten hyvinvoinnin, osallisuuden ja oppimisen edistämiseen. 🩵 Sarjan viimeisessä osassa opetus- ja kulttuuriministeriön erityisasiantuntija Venla Bernelius kertoo peruskoulun tulevaisuuden visiosta. Keskusteluosuudessa lukiokoulutuksen päällikkö Tarja Aro-Kuuskoski ja opiskelijoiden hyvinvointipäällikkö, oppilaiden hyvinvointipäällikkö vs. Riina Ståhlberg kokoavat yhteen webinaarisarjan oppeja ja pohtivat, miten opittu viedään osaksi arjen toimintatapoja. ❗Etkö pääse kuulolle? Ei hätää, sillä webinaareista julkaistaan tallenteet! ➡️Suora linkki tulevaan webinaariin ja sen tallenteeseen: 🔵 Ti 5.5. klo 9–10 Toivon pedagogiikka ja peruskoulun tulevaisuusvisio Venla Bernelius, erityisasiantuntija, opetus- ja kulttuuriministeriö Riina Ståhlberg, opiskelijoiden hyvinvointipäällikkö, oppilaiden hyvinvointipäällikkö vs. Tarja Aro-Kuuskoski, lukiokoulutuksen päällikkö Linkki: https://lnkd.in/dDzcFeus Tsekkaa myös jo menneet webinaarit: 🔵 Ke 22.10. klo 15–16 Hyvinvoinnin oppimisvaikutuksia ja oppimisen hyvinvointivaikutuksia tutkimassa Kirsi Pyhältö, yliopistopedagogiikan professori Linkki: https://lnkd.in/d2TWXqYE 🔵 Ma 1.12. klo 9–10 Vahvuuksien opettamisella toivoa Lotta Uusitalo, erityispedagogiikan dosentti Linkki: https://lnkd.in/d5e4SCHs 🔵 Ti 10.2. klo 9–10 Vahva ja joustava nuoren mieli: Pedagogiset keinot resilienssin tukena Krisse Lipponen, sosiaalipsykologi, kouluttaja, työnohjaaja Linkki: https://lnkd.in/dBGQBx3e 🔵 To 9.4. klo 9–10 Yksinäisyyden vastavoima: Yhteisöllisyyttä ja yhteyttä edistämässä Niina Junttila, kasvatuspsykologian professori, konsortiojohtaja, tietokirjailija Linkki: https://lnkd.in/dacGVmeK 💡 Toivon pedagogiikan aamukahvit -webinaarisarja on osa Helsingin kaupungin toisen asteen opiskeluhuollon ja lukiokoulutuksen yhteistä lähestymistapaa, jota kutsutaan toivon pedagogiikaksi. Sen tavoitteena on juurruttaa lasten ja nuorten toivoa vahvistavat ja tutkittuun tietoon pohjautuvat toimintatavat osaksi arjen rakenteita ja käytänteitä. Toivon pedagogiikan Helsingin mallin kehittäjät, lukiokoulutuksen päällikkö Tarja Aro-Kuuskoski ja opiskelijoiden hyvinvointipäällikkö, oppilaiden hyvinvointipäällikkö vs. Riina Ståhlberg, toivottavat kuulijat lämpimästi tervetulleiksi aamukahveille. #toivonpedagogiikka #helsinkioppii
-
-
Ett långbord kommer lastat med bokrekommendationer! 📚 💫 I fredags ordnades vi en inspirationsdag för vår personal inom småbarnspedagogiken. Temat var språkglädje och läslust. Förutom bokbuffén på bilden som biblioteket bjöd på föreläste universitetslektor Kaisa Korpinen om hur läslust kan främjas genom dans och kreativ rörelse. Vår egen personal ordnade workshops med teman som Språkglädje för småbarn, Språkstimulerande musikstund och Läsiver tillsammans. Helsingfors stads mål är att stärka läskunnigheten bland barn och unga i alla åldrar – så här jobbar vi (bland annat) med målet inom småbarnspedagogiken!
-
-
Hei kielisupersankari, hej språksuperhjälte! 🤩💫 Meillä rekrytään nyt varhaiskasvatuksen opettajia seuraaviin kielikylpypäiväkoteihin: 🏡 Päiväkoti Myllytonttu 🏡 Päiväkoti Kulkuri 🏡 Varhaiskasvatusyksikkö Pihjala-Ruskeasuo 💛 Kielikylvyssä lapset oppivat ruotsin kuulemalla ja käyttämällä sitä päiväkodissa. Toiminta on lapsilähtöistä ja uusi kieli opetellaan leikin sekä arjen toiminnan ohessa jokaisen lapsen yksilöllisiä oppimistapoja kunnioittaen. Työyhteisö on kaksikielinen, mutta lapsille puhutaan arjessa johdonmukaisesti ruotsia. ➡️ Kom med och skapa framtiden! Katso mitä tarjoamme sinulle ja hae mukaan: https://lnkd.in/dEiq9gRN #helsinkioppii #meteemmehelsingin
-
-
"Kun lapset oppivat joka päivä uusia taitoja, se antaa myös minulle paljon iloa." ✨ Me teemme Helsingin -sarjassa annetaan ääni Helsingin tekijöille, jotka rakentavat kaupunkilaisten hyvää elämää joka päivä. Varhaiskasvatuksen opettajamme Mila kertoo, miten päiväkodissa luodaan pohja lapsen tulevaisuudelle yksi askel ja kaveritaito kerrallaan 🫶 #meteemmehelsingin #helsinkioppii
Ketkä huolehtivat helsinkiläisten lasten kasvusta ja oppimisesta varhaiskasvatuksessa? 💛 Varhaiskasvatuksen opettaja Mila kertoo, miten päiväkodissa luodaan perusta lasten tulevaisuudelle. Lapset oppivat myös uusia taitoja kuten tunne-, kaveritaitoja ja omatoimisuutta. Videolla Mila kertoo ajatuksia työstään sekä siitä, miten hänen kädenjälkensä näkyy kaupunkilaisille. #MeTeemmeHelsingin * We make Helsinki. Every employee here at Helsinki is working for seamless services and a pleasant and sustainable city. Our work is meaningful to us, the makers, and all residents. #WeMakeHelsinki * Varje anställd här på Helsingfors stad arbetar för att tjänsterna ska vara smidiga och staden trivsam och hållbar. Vårt arbete är meningsfullt för oss skapare och alla invånare. #ViSkaparHelsingfors Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala – Sektorn för fostran och utbildning – Education Division
-
Kevät tekee tuloaan ja meillä Kaskossa on tällä hetkellä haussa hyvin laaja kattaus eri tyyppisiä työtehtäviä. 😎☀️ Katso paikat alta ja hae oitis meille: 🔎Monikielinen ohjaaja, Laakavuoren ala-asteen koulu: https://lnkd.in/dr_fmiuf Hakuaika päättyy 4.5. klo 16.00. 🔎Tuntiopettaja, sosiaali- ja terveysala, Stadin AO (3 tehtävää): https://lnkd.in/djWrmQaz Hakuaika päättyy: 4.5. klo 16.00. 🔎Varhaiskasvatuksen palveluohjaaja (2 tehtävää): https://lnkd.in/dm8qw3gY Hakuaika päättyy 30.4. klo 16.00 🔎Johtava HR-asiantuntija: https://lnkd.in/dvbhaKG2 Hakuaika päättyy: 29.4.2026 klo 16.00. 🔎Lehtori: ruotsin kielen lehtori https://lnkd.in/dye8viGK Hakuaika päättyy 29.4 klo 16.00. ➡️ Löydät lisäksi kaikki muut Helsingin kaupungin avoinna olevat tehtävät löydät osoitteesta: https://lnkd.in/dNRYM2bK #helsinkioppii #meteemmehelsingin
-